maanantai 30. huhtikuuta 2012

Rathin ja Totilaksen tuloskunto parantunut - käytössä uudet treenimetodit

Ennennäkemättömän paljon huomiota osakseen saanut saksalaisratsukko Matthias Alexander Rath ja Totilas ovat vihdoin alkaneet lunastaa niitä odotuksia, joita heihin on asetettu. Pari otti eilen päättyneissä Hagenin 4*:n kilpailuissa kaksi voittoa prosenteille, jotka alkavat pikkuhiljaa lähennellä Totilaksen ja sen entisen ratsastajan Edward Galin ennätysprosentteja.

Rath ja Totilas voittivat lauantain Grand Prix'n tuloksella 83,809 % ja sunnuntain Grand Prix Kürin peräti yli 88 % tuloksella. Näiden voittojen voisi olettaa laimentavan ainakin jonkin verran sitä kritiikkiä, jota ratsastaja on saanut osakseen siitä asti, kun Totilas siirtyi hänen ratsastettavakseen.

Uusi keskustelunaihe parin ympärillä on kuitenkin jo löytynyt, sillä Hagenissa huomio kiinnittyi Rathin käyttämiin treenimetodeihin. Alkuvuodesta julkaistiin uutinen, jonka mukaan Hollannin maajoukkuevalmentaja Sjef Janssen alkaa valmentaa myös Rahtia ja Totilasta. Vaikka yhteistyön on määrä alkaa vasta Lontoon jälkeen, näkyivät Janssenin valmennettavien käyttämänä tutuksi tulleet metodit jo nyt myös Rathin työskentelyssä Hagenissa

Johtui Rathin ja Totilaksen yhteistyön kehittyminen sitten mistä tahansa, pari osoitti kuitenkin Hagenissa epäijöille olevansa edelleen varteenotettava mitaliehdokas kesän olympialaisia ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti