sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

CDI4* Hagen: Totilas huippuprosentein Kürin voittoon, Kanerva 14.


Emma Kanerva ratsasti Sini Spiritillä 14. sijalle Hagenin kansainvälisten kouluratsastuskilpailujen GP vapaaohjelmassa sunnuntaina tuloksella 70,825%.

- Sini oli tänään taas tosi jännittynyt ja kävi aika kuumana, mistä johtuen meille tuli aika monta virhettä. Ne olivat ihan normaaleja virheitä, lisätyssä laukassa se vaihtoi itsekseen, passagesulussa se jarrutti ja siirtyi käyntiin, yksi piruetti oli huono ja sitten kaikenlaista pientä. Oli meillä hyviäkin pätkiä, etenkin passagessa ja piaffessa ja laukanvaihdot joka askeleessa onnistuivat hienosti, Kanerva kertoo.

Lauantaina ratsukko teki oman ennätyksensä ohjelmassa Grand Prix kovin lukemin 73.255 prosenttia. Sijoitus maailman huippuratsukoiden joukossa oli seitsemäs. - Kyllä selkeää kehitystä on tapahtunut, mistä olen erittäin iloinen. Eilinen meni meillä todella hyvin.

Voiton kilpailussa otti kotiyleisön iloksi Matthias Rath superoriilla Totilas, joka siirtyi kohun saattelemana saksalaisomistukseen hevosen voitettua kolme MM-kultaa Hollannin Edward Galin kanssa. Nyt ratsukko vakuutti tuomariston ja se palkittiin lukemin 88.025 %. Toiseksi sijoittui britti Laura Bechtolsheimer, maailmanlistan kolmonen sekä kolminkertainen MM-hopeamitalisti ratsulla Mistral Hojris (87.6). Kolmanneksi ratsasti Saksan nuori, nouseva kyky Kristina Sprehe Desperadoksella (83.775).

Seuraavan kerran Kanerva kilpailee Wiesbadenin neljän tähden kilpailuissa 25.-28. toukokuuta. Siellä seuraan liittyvät suomalaisista myös Mikaela Lindh ja Terhi Stegars.

Hagenin GP Special -finaalissa britti Charlotte Dujardin ratsasti Valegrolla ennätystuloksen 88,022 prosenttia. Suomalaisittain iloon oli aihetta, kun Pekka Räsäsen kasvatti, FWB-ruuna Donnperignon nousi luokassa tanskalaisen Anna Kasprzakin ratsastamana toiseksi (79,844).

Tiedote: SRL

Tulokset - Grand Prix Kür
Tulokset - Grand Prix Special

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti