perjantai 4. huhtikuuta 2014

Hollantilaisen GP-ratsastajan hevonen "varastettiin" kotitalliltaan

Hollannin maajoukkueen A-ryhmään kuuluva Tommie Visser on ilmoittanut, että hänen ykköshevosensa Vingino on viety väkivalloin kotitalliltaan. Visserin kertoman mukaan Vinginon osaomistaja Margriet van Beelenin lähettämän 10 hengen joukkio vei hevosen keskiviikkoiltana tallista käyttäen väkivaltaa sekä Visserin isää että tallilla työskennellyttä tyttöä kohtaan. Van Beelenin näkemys tapahtuneesta on kuitenkin täysin erilainen. Hänen mukaansa Visserin isä ampui hevosta hakemaan tulleita henkilöitä, mistä johtuen Van Beelen on tehnyt asiasta ilmoituksen poliisille.

Visser uskoo, että tapahtuneen taustalla on Van Beelenin aikomus myydä Vingino. Visserin ja Vinginon viime aikojen hyvien tulosten innoittamana Van Beelen on ollut halukas myymään hevosen. Visserillä on kuitenkin sopimus siitä, että hevonen pysyy hänen käytössään. Hänen asianajansa informoi tästä Van Beeleniä, minkä jälkeen joukko ihmisiä ilmestyi hakemaan hevosta. Asianajajan mukaan hevonen on haettu pois laittomasti eikä sitä näin ollen voi myydä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti