perjantai 4. tammikuuta 2013

"Matkalla Rioon" -klinikka tammikuussa

Top Dressage Finland ja Kouluratsastuksen Kannatusyhdistys KorK ry järjestävät yhdessä tammikuun lopulla, sunnuntaina 27.1., kouluratsastusklinikan Helsingissä. Klinikan ohjelma koostuu aamupäivän teoriaosuudesta ja iltapäivän valmennusosuudesta. Valmentajana klinikalla toimii olympiaratsastajamme Mikaela "Fia" Lindh.

Aamupäivän teorialuento pidetään Munkkiniemen yhteiskoululla klo 10-13. Fian lisäksi aamupäivällä puhuu fysiatrian erikoislääkäri Veli-Pekka Valkonen, joka on ohjannut vuosien ajan huippu-urheilijoita sekä ravitsemuksellisin että lihashuollollisin keinoin. Hänen ohjauksessaan olleet urheilijat ovatkin ottaneet mitalin sekä Pekingin että Lontoon olympialaisissa. Valkosen osuudessa käsitellään käytännönläheisesti ratsastajan ravitsemuksellisia erityistarpeita arkeen ja kilpailutilanteisiin liittyen. Valkonen on itse entinen kilpasuunnistaja, joka harrastaa nykyään ratsastusta omistamallaan oldenburg-ruunalla.

Ruskeasuon maneesilla pidettävä valmennusosuus puolestaan alkaa klo 14.30 ja päättyy noin klo 18.30. Klinikaan osallistuvat ratsastajat kuuluvat Top Dressage Finland -ryhmään, joten näin yleisöllä on mainio tilaisuus nähdä maamme kärkiratsukoiden harjoittelua Fian johdolla!

Liput tapahtumaan maksavat KorK:n jäseniltä 20 euroa ja muilta 40 euroa. Yli 20 hengen ryhmät saavat 10 prosentin alennuksen. Ilmoittautua voi aina 15.1. asti osoitteeseen harriet.rosling(at)rantalainen.fi.

Osallistumalla mielenkiintoiseen tapahtumaan olet samalla myös tukemassa suomalaista kouluratsastusta kohti Rion olympialaisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti