torstai 23. elokuuta 2012

Paralympialaisiin osallistuvat suomalaiset hiovat kisakuntoaan Kyran luona

Lontoon paralympialaisiin osallistuvat suomalaisratsastajat Katja Karjalainen ja Jaana Kivimäki viimeistelevät parhaillaan valmistautumistaan Kyra Kyrklundin luona Snowhill Farmilla Englannissa. He saapuivat paikalle tiistaina ja jatkavat kisakylään yhdessä maajoukkuevalmentaja Arto-Pekka Heinon kanssa huomenna perjantaina.

Karjalaisen ratsu Rosie ja Kivimäen Grivis tulivat Kyrklundin luo jo viime lauantaina. Molemmat matkustivat pitkän matkan Suomesta hyvin, välissä oli kaksi yöpymistä, toinen Travemündessä Saksassa ja toinen Etelä-Belgiassa. Hevoset suuntaavat kisapaikalle lauantaina yhdessä hoitajiensa ja hevosfysioteraputti Patricia Hirnin kanssa. "Tämä on meille check point ja valmistelumahdollisuus ennen kisoja, viimeinen kerta kun voi treenata vapaasti oman aikataulun mukaan, kisapaikalla treeneillä on määrätyt ajat. Itse olen ratsastanut kotona aina aamulla, mutta täällä startit ovat iltapäivällä, joten totutamme hevosen uuteen rytmiin", jo toisissa paralympialaissaan kilpaileva Katja Karjalainen kertoo. Kaikki näyttää hyvälle ennen kovaa koitosta.
"Minä lähden ilolla ja innolla, täysillä suorittamaan, ja Elli on yhtä hymynaamaa koko hevonen. Toukokuussa asetin itselleni prosenttitavoitteen kilpailuihin, mutta sen jälkeen Ellille tuli jalkavaivaa, jonka takia jouduimme vain kävelemään pitkän aikaa, mikä söi siltä lihaksia. Nyt en uskalla sanoa prosenttitavoitetta, mutta toivon että pystyn tekemään elämäni radat. Elli oli ainakin eilen hirmuisen hyvä, ja kisoissa se on varsinainen diiva, sille tulee aina esiintymislisä."

Jaana Kivimäki käytti tilaisuuden hyväkseen ja pyysi Kyrklundia auttamaan viimeistelyssään. "Kyra oli eilen katsomassa ratsastustani yhdessä Artsin kanssa, ja hän antoi tosi hyviä vinkkejä, hevonen liikkui todella hienosti. Mitään isoja muutoksia tässä vaiheessa ei voi tehdä, mutta istuntaani tehtiin hienosäätöä ja satulan käsilenkkiin laitetaan Kyran neuvosta suutarilla sellainen nypykkä, ettei käteni pääse liikkumaan tai nousemaan. Haimme ratsastukseen tasaisuutta ja rentoutta, ja kun katsoin treeniä myöhemmin videolta oli hieno nähdä, miten pienillä asioilla voi saada muutosta aikaan koko ratsukossa", Kivimäki iloitsee. "Kyra on Kyra ja kun hän sanoo, että nyt on hyvä, se kohottaa itsetuntoa ja antaa mahtavan fiiliksen. Mentaalipuolella se oli tärkeä asia. Vähintään lähden sijoituksia hakemaan, tavoitteena on ylittää 75 prosenttia vapaaohjelmassa, mutta tällä hetkellä on myös mitalinkuvat silmissä."

Arto-Pekka Heino kiittää Kyrklundia aivan upeasta avusta ja koko joukkueen hengennostatuksesta. "Koko Kyran henkilökunta on ollut aivan mahtavaa ja auttavaista."

Tiedote: SRL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti