tiistai 22. toukokuuta 2012

Ulla Salzgeber ei tavoittele paikkaa Saksan olympiajoukkueessa

Yksi Saksan kärkiratsastajista, Ulla Salzgeber, ei aio osallistua maan mestaruuskilpailuihin ensi kuun alussa. Koska kisat toimivat yhtenä Saksan maajoukkueen katsastuskilpailuna, tarkoittaa Salzgebergin poisjäänti myös sitä, ettei hän tavoittele paikkaa maan olympiajoukkueessa. Syyksi ratkaisuunsa Salzgeber on ilmoittanut valmennustehtävänsä, joiden takia hän ei pysty keskittymään täysillä valmistelemaan ykkösratsuaan Herzruf's Erbeä olympialaisten vaatimaan kuntoon.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun saksalaisratsastaja on viime hetkillä jättäytynyt pois arvokisapaikan tavoittelusta. Hän teki saman myös viime vuonna ennen EM-kisoja. Salzgeber on kilpailuttanut Herzruf's Erbeä menneellä hallikaudella, mutta ei ole startannut vielä tällä kaudella ulkokisoissa. Hän on ilmoittanut keskittyvänsä ratsunsa kanssa tulevan hallikauden World Cup -kisoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti