tiistai 1. marraskuuta 2011

Münchhausen Vuoden 2011 trakehner-ori

Viime viikonlopun trakehner-körungin yhteydessä palkittiin Vuoden 2011 trakehner-ori. Tittelin sai 16-vuotias Münchhausen (Hohenstein - Königsstein), jonka menestys alkoi jo 2,5-vuotiaana kun se valittiin voittajaoriiksi körungissa. Ori on kuulunut myös eri ikäluokissa Bundeschampionat-finalisteihin ja saanut hopeaa NHMM-kisoissa. Münchhausen on keskittynyt urallaan ensisijaisesti kilpailemiseen, se onkin saavuttanut menetystä aina GP-tasolla saakka ja osallistunut mm. vuonna 2005 EM-kisoihin. Tästä huolimatta ori on lyönyt oman leimansa myös trakehner-jalostukseen. Se on periyttänyt jälkeläisilleen elganttia ja urheilullista olemusta, hyvää luonnetta ja laadukkaita liikkeitä. Münchhausenilla on mm. useita palkittuja tammajälkeläisiä sekä seitsemän jalostukseen hyväksyttyä poikaa.

Neumünsterissä järjestetyn Trakehner Hengstmarkt -tapahtuman ohjelmaan kuului Vuoden oriin palkitsemisen lisäksi 2,5-vuotiaiden oriiden körung, voittajatamman valinta sekä ratsuhevosten, varsojen, siitostammojen ja körungiin osallistuneiden oriiden huutokauppa.

Tämänvuotiseen trakehner-körungiin osallistui 61 oriitta, joista 17 läpäisi esitarkastuksen. Hyväksytyistä seitsemän palkittiin Prämie-tittelillä. NHMM-kisossa sekä hopeaa (2008) että pronssia (2009) saanut ja tällä kaudella menestyksellä Hubertus Schmidtin ratsastamana pikkukierrosta kilpaillut ori Imperio sai ainoana oriina kaksi jälkeläistä (Hancock, ei. Münchhausen ja Schwarzgold ei. Consul) Prämie-palkittujen joukkoon. . Voittajaoriina palkittiin kuitenkin Häwelmann (Hofrat - Artistic Rock), joka oli myös huutokauppahevosista kallein 140 000 euron myyntihinnallaan. 

Voittajatammaksi valittiin Kaija, jonka isä on King Arthur ja emänisä Ivernel.

Körungin läpäisseet oriit
Huutokaupan tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti