keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Breeders Trophy ja ikäluokkamestaruudet käynnissä Ruotsissa

Flyingessä kilpaillaan parhaillaan Ruotsin kasvattajakilpailun Breeders Trophyn voitosta ja samalla myös hevosten ikäluokkien mestaruuksista. Kilpailut alkoivat eilen kouluratsastuksen osalta 6-vuotiaiden karsintaluokalla, jonka voiton otti Ruotsia NHMM-kisoissakin tänä vuonna edustanut Isac (SWB, Hip Hop - Master ratsastajanaan Minna Telde. Eilisen luokan 12 parasta pääsee suoraan lauantain finaaliin. Tänään ratsastetaan ns. lohdutusfinaali, jonka neljä parasta ratsukkoa on myös mukana finaalissa.

Suomalaisväriä kisaan tuo Ruotsissa jo pitkään vaikuttanut ja erityisesti nuorten hevosten ratsuttajana kunnostautunut Yvonne Österholm. Hän on mukana kisoissa yhteensä kuudella hevosella, jotka osallistuvat 3-, 4- ja 5-vuotiaiden luokkiin. Parhaillaan käynnissä olevassa 5-vuotiaiden ensimmäisessä karsintaluokassa Österholm on tällä hetkellä neljäntenä jalostusoriilla Bellagio (United - Esteban), kun 43 ratsukon luokassa on jäljellä enää neljä lähtijää.

Kilpailuja on mahdollista seurata suorana lähetyksenä Equisport-sivuston välityksellä.

Kilpailujen lähtölistat ja tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti